Amy Winehouse ei juopotellut äitinsä nähden

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Soul-tähti Amy Winehousen traagiseen kuolemaan saatiin äskettäin vastauksia, sillä laulajan kuolinsyyksi todettiin alkoholimyrkytys. Tähden veressä oli kuolinhetkellä alkoholia noin neljän promillen verran. Heiveröisen laulajan kuolinvuoteen viereltä löydettiin myös kolme tyhjää vodkapulloa.

Nyt 27-vuotiaana menehtyneen tähden äiti kertoi tyttärensä hävenneen alkoholinkäyttöään. Amy ei nimittäin koskaan juonut alkoholia äitinsä nähden. Janis-äidin mukaan laulaja myös vihasi itseään, kun hän oli kännissä.

– Amy vihasi sitä, mitä alkoholi teki hänelle. Hän ei koskaan juonut edessäni. Amy myös kysyi minulta aina luvan, jos hän halusi polttaa savukkeen, äiti kertoi Contact Music -sivuston mukaan.

Tähden äiti kertoi vielä olevansa järkyttynyt tyttärensä kuolemasta. Hän kertoi kuitenkin saavansa voimaa siitä, että Amy ei kitunut ennen kuolemaansa. Janis uskookin Amyn menehtyneen rauhassa ja nukahtaneen pois keskuudestamme.

Brittipopparin Lioness: Hidden Treasures -postuumilta julkaistiin äskettäin kappale. Hän duetoi Like Smoke -kappaleen räppäri Nasin kanssa. Duetto levytettiin toukokuussa vuonna 2008 ja sen on tuottanut Amyn hyvä ystävä Salaam Remi. Uuden albumin tuotoista kolmannes ohjataan Amy Winehouse Foundation -hyväntekeväisyysjärjestölle. Tähden perhe perusti säätiön auttaakseen päihdeongelmista kärsiviä.