Sisarukset saavat keskenään lapsen – vahingossa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin Yhdysvalloissa nousi kohu tapauksesta, jossa sama mies oli luovuttanut spermaa moninkertaisesti sallittuun nähden. Virheen johdosta miehen biologiset jälkeläiset voivat esimerkiksi avioitua tietämättä sukulaisuudestaan. Nyt hieman vastaava tilanne on huomattu Etelä-Afrikassa.

Eteläafrikkalainen pariskunta odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan, mutta odotuksen aikana he saivat järkyttävän tiedon. Mies ja nainen ovat nimittäin sisaruksia. Ennen kihlautumista pari oli seurustellut viiden vuoden ajan, eikä mikään ollut viitannut sukulaisuuteen. Asia paljastui, kun pariskunnan vanhemmat kokoontuivat yhteen keskustelemaan tulevien häiden järjestelyistä.

Tapaamisessa selvisi yllättäen, että pariskunta on veli ja sisko, Sowetan-lehti uutisoi. Lasten vanhemmat olivat eronneet kahdeksan kuukautta tytön syntymisen jälkeen ja eron myötä myös lapset päätyivät erilleen toisistaan. He varttuivat 80 kilometrin päässä toisistaan, mutta tapasivat toisensa yliopistossa ja rakastuivat. Nyt pari on eronnut ja pohtii lapsensa tulevaisuutta.