Hot Chelle Rae Staralle: ”Tämän takia jouduimme vaihtamaan nimeä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen Hot Chelle Rae -yhtye on noussut Suomessakin nopeasti huippusuosioon Tonight Tonight -hittinsä myötä. Stara tapasi yhtyeen tänään Tukholmassa, jossa bändi oli tapaamassa kansainvälisiä medioita.

Yhtye on perustettu jo vuonna 2005, mutta sen esikoislevy julkaistiin vasta kolme vuotta myöhemmin. Alunperin yhtyeen nimi oli  kuitenkin aivan toinen, sillä bändi perustettiin nimellä Miracle Drug. Hieman kiistanalainen nimi jouduttiin kuitenkin lopulta vaihtamaan. Tänään bändi kertoi miksi.

– Saimme alunperin ajatuksen nimeemme U2-yhtyeen samannimisestä kappaleesta, joka oli eräällä heidän levyllään. Siitä ei syntynyt ensin kovinkaan suurta hälyä, mutta sitten meidät kutsuttiin esiintymään Hilary Clintonin poliittiseen tilaisuuteen, Hot Chelle Rae kertoi Staralle.

– He kuitenkin ilmoittivat meille, että jos tulette keikalle, niin joudutte vaihtamaan nimeänne. Sitten mietimme, että miksi emme muutenkin vaihtaisi sitä. Ajattelimme, että meidän mahdollisuutemme tulla googletetuiksi sillä nimellä eivät olleet kovin hyvät, joten päätimme muuttaa nimeä.

Hot Chelle Rae julkaisee uuden Whatever-albuminsa marraskuun lopussa.



Uusimmat