Sasha Grey ei suostu eroamaan ala-asteelta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka aikuisviihteen tunnetuimpiin tähtiin aikoinaan lukeutunut Sasha Grey oli hankkinut itselleen uuden ammatin ala-asteen opettajana. Hänen taustansa paljastuttua asiasta syntyi kuitenkin valtava kohu, sillä monet vanhemmat pitävät neitokaista epäsopivana työskentelemään lasten kanssa.

Aikuisviihdealalla hyvin menestynyt pornotähti Sasha Grey ilmoitti kuluvan vuoden huhtikuussa jättävänsä aikuisviihteen lopullisesti. Ennen sitä hän yritti pitkään tehdä pesäeroa pornouransa ja Entourage-sarjan näyttelijäroolin välillä. Keväällä Sasha Grey kertoi aikovansa toimia näyttelijänä, valokuvaajana ja muusikkona.

Lopulta hän sai kuitenkin pestin Los Angelesin Comptonissa sijaitsevan Emersonin ala-asteen opettajana. Asian paljastuttua vanhemmat ryhtyivät vaatimaan hänen eroaan. Tänään Fox News kuitenkin raportoi, että Grey ei suostu eroamaan.

– Olen sitoutunut tähän ohjelmaan tietäen, että ihmisillä on omat mielipiteensä siitä mitä olen aiemmin tehnyt, kuka olen ja mitä edustan. Olen näyttelijä, artisti, tytär, sisko ja kumppani. Minulla on menneisyys, josta kaikki eivät pidä, mutta se ei määrittele minua ihmisenä, Sasha Grey kertoi Fox Newsille.

Yllätyskäänne asiassa tapahtui, kun koulun edustaja väitti ettei Grey ollut koskaan edes vieraillut koulussa. Hän jäi kuitenkin heti kiinni valehtelusta, sillä TMZ julkaisi aiemmin valokuvia vierailusta.

Sasha Grey aloitti uransa 18-vuotiaana ja nousi heti suosituksi tähdeksi. Moninkertainen AVN-palkintojen voittaja, ja hänet palkittiin esimerkiksi vuonna 2010 parhaasta anaaliseksistä. Taannoin hän julkaisi itsestään taannoin myös kirjan. Neu Sex -nimisessä kirjassa nähdään Sasha Greyn omakuvia useiden vuosien ajalta. Niiden lisäksi mukana on monia tunnettuja siteerauksia eri filosofeilta. Pääosassa ovat kuitenkin valokuvat.

Aikuisviihteen ulkopuolella Sasha Grey kiinnitettiin aikoinaan päärooliin Steven Soderberghin The Girlfriend Experience -elokuvaan. Parhaillaan tumma kaunotar nähdään myös musiikkivideolla, kun Eminem pestasi hänet Space Bound -musiikkivideolleen. Televisiossa Sasha on nähty Entourage-sarjan tähtenä.