Hilary Duff ahtautui makkarankuoreen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Lizzie McGuire -teinisarjasta aikoinaan julkisuuteen ponnahtanut Hilary Duff on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden luoda jo monipuolisen uran viihteen saralla. Uraansa näyttelemisestä ja laulamisesta kirjallisuuden pariin laajentanut 23-vuotias tähti odottaa parhaillaan esikoistaan.

Lapsen isä on NHL-jääkiekkoilija Mike Comrie. Nyt Hilary on näyttäytynyt The Beauty Book -julkkisjuhlissa tilaansa nähden yllättävän rohkeassa asussa. Hän nimittäin ahtautui vauvamasuineen keltaiseen minimekkoon.

Raskausuutinen johti Duffin potkuihin tulevasta The Story of Bonnie and Clyde -elokuvasta, jossa hänen oli määrä näytellä Bonnie Parkerin roolia. Hän sai tuotantoyhtiöltä 100.000 dollaria erorahaa.

Viime kesänä Duff kertoi Access Hollywoodille harkitsevansa uuden levyn tekemistä ennen mahdollista perheenlisäystä. Nyt se taitaa olla kuitenkin jo myöhäistä. Lizzie McGuire -tähti on esiintynyt muun muuassa elokuvissa Tuhkimotarina, Villi Tusina ja Material Girls.