11.11.11 solmittu avioliitto kesti vain muutaman minuutin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin ympäri maailmaa vihittiin avioliittoon tuhansittain uusia aviopareja, kun päivämäärä oli niinkin ikimuistettava kuin 11.11.11. Eräs tuolloin kello 11.11 naimisiin mennyt bangladeshiläinen pariskunta ehti nauttia avioliitostaan vain muutaman minuutin ajan.

Pariskunnalle toivottiin pitkää yhteistä elämää, mutta yhteiselo kuitenkin päättyi heti vihkimisen jälkeen. Sulhanen Shawkat Khan kertoi uutistoimisto AFP:lle, että hän ei tiedä miksi morsian lähti. Lähipiiristä kuitenkin kerrottiin, että morsian oli suivaantunut miehen perheen vaadittua myötäjäisinä jääkaapin ja television.

Jätetty aviomies oli luonnollisesti katkera tapahtuneesta, sillä hääjärjestelyt olivat maksaneet paljon. Mies työskentelee opettajana koulussa ja tähän saakka luuli, että yksitoista oli hänen onnennumeronsa.