Meneekö karppaus jo överiksi? Karppaajille oma televisiosarja

Viihdeuutiset · Stara.fi

TV5:lla alkaa 7. tammikuuta uusi Hei me karpataan –televisiosarja, joka käsittelee nimensä mukaisesti karppausta, eli vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamista eri näkökulmista. Sarjassa opetellaan karppaamaan oikein asiantuntijoiden opastuksella.

Hei me karpataan -sarjassa perehdytään oikeaan ja terveelliseen ruokavalioon tunnetun kokin Sami Garamin avustuksella. Jokaisessa jaksossa tehdään maittava ateriakokonaisuus ja kehitetään aina viikon kauppalista. Sarjan urheiluvalmentaja Jani Sievinen ohjaa karppaajat oikeantyppisen liikunnan pariin ja sarjan lääkäri Olli Sovijärvi vastaa karppauksen terveydellisiin kysymyksiin.

Sarjassa seurataan kahta rohkeaa ja reipasta karppaajaa, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan asiantuntijoiden ohjeita koko tämän kevään ajan. Karppaajat ovat porvoolainen Anne Oikarinen, 29, ja ojakkalalainen Juha Kares, 45. Sarjan käsikirjoittajat ovat Jari Peltomäki ja Eeva Jaakonmaa.