Anna Kournikovan bikinivartalo aiheuttaa kysymyksiä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Venäläinen tennistähti Anna Kournikova on edelleen aktiivisesti viihdelehtien otsikoissa, vaikka hän onkin jo jättänyt aktiiviuransa. Aiemmin tänä vuonna Anna valittiin NBC-televisiokanavan Suurin pudottaja -ohjelman kunto-ohjaajaksi. Tällä viikolla hänen kerrottiin saaneen potkut Suurin pudottaja -ohjelmasta.

30-vuotiaan venäläiskaunottaren epäillään saaneen potkut, koska hän diivaili televisiosarjan kuvauksissa ja riitaantui useiden kilpailijoiden kanssa. Nyt Anna on kuitenkin aiheuttanut kysymyksiä tuoreilla kuvillaan, sillä paparazzin ikuistaneissa otoksissa neitokaisen masu näyttää pyöristyneen. Siksi hänen epäillään olevan viimeinkin raskaana.

Anna Kournikova on seurustellut jo vuosien ajan latinolaulaja Enrique Igleasiasin kanssa. Viime vuonna pariskunnan huhuttiin eronneen, mutta julkkispari itse tyytyi vain naureskelemaan moisille väitteille. Enrique ja Anna eivät kuitenkaan ole enää hetkeen poseeranneet yhdessä esimerkiksi julkkisjuhlissa. Venäläiskaunotar on aktiiviuransa jälkeen jatkanut julkista uraansa muiden muassa mallintöillään ja hyväntekeväisyydellä.