Kiira Korpea kuolataan amerikkalaislehdessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taitoluistelija Kiira Korpi menestynyt viime vuosina hyvin seksikkäimpien sporttitähtien listoilla. Amerikkalainen urheilua ja viihdettä yhdistelevä amerikkalainen verkkolehti on ollut jo pitkään ihastunut vaaleaan suomalaiseen, ja Kiira Korpi onkin ollut jo lukuisia kertoja mukana julkaisun listauksissa.

Nyt suosittu amerikkalaislehti The Chive on noteerannut Kiiran ensimmäistä kertaa peräti oman kuvagallerian merkeissä. Se nostaa suomalaiskaunottaren tunnettuutta merkittävästi myös Yhdysvalloissa. Kiira Korpi ihastuttaa 21 kuvan kuvagalleriassa. Näyttävien kuvien joukossa on tosin kaksi kuvaa, joissa poseeraa kokonaan eri kaunotar.

Viime keväänä Kiira valittiin Bleacher Report -julkaisussa Euroopan 16. seksikkäimmäksi naisurheilijaksi, mutta tuolloin Kiiran kuvassa poseerasi joku aivan toinen kaunotar. Tänä syksynä Kiira Korpi rankattiin saman julkaisun listauksessa maailman 23. seksikkäimmäksi urheilijaksi. Suomalaisneitokaisen takana ovat esimerkiksi amerikkalainen laskettelukaunotar Lindsey Vonn ja ruotsalainen jalkapallokaunotar Josefine Oqvist.

Uusimmat