Uskomaton parkkeeraus marketin pihalla – tälle ei löydy järjellistä selitystä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa nähdään aika ajoin valokuvia erikoisista parkkeerauksista. Mukana on joskus myös hämmentäviä tilanteita, joille ei voi ainakaan ensinäkemältä keksi mitään järjellistä selitystä. Nyt sellainen tulee Britanniasta, jossa eläkeläismummeli onnistui ”parkkeeraamaan” henkilöautonsa katolleen.

Joillekin kuljettajille auton parkkeeraus haastaviin paikkoihin voi olla vaikeaa, mutta tällä kertaa tuloksena oli erikoinen sekasotku. 68-vuotias cumbrialainen eläkeläinen oli kaupan pysäköintialueella peruuttamassa autopaikalle Peogeot 306 -autollaan, kun hän painoi vahingossa jarrun sijaan kaasua. Katso kuvat tästä.

Auton kaatumiseen johtavista syistä ei ole täyttä varmuutta, mutta pelastuslaitoksella on siitä jonkinlainen aavistus. Takana olleen ostoskärryn uskotaan kaatuneen ja muodostaneen jonkinlaisen rampin, jonka ansiosta auto lennähti ympäri. Silminnäkijöiden mukaan tapauksesta lähti pommia muistuttava ääni.

Uusimmat