12-vuotiaat pussasivat – koulu hälytti poliisit seksirikoksen takia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen lait ovat tunnetusti hieman kyseenalaisia, ja viime aikoina monet lapsetkin ovat joutuneet seksirikollisten listalle vain koska heidän ystävänsä olivat lähettäneet heidän kännykkäänsä nakukuvia ikätovereista.

Tuorein kohutapaus on lähes yhtä kyseenalainen, sillä siinä koulu ylireagoi rajusti pojan ja tytön viattomaan kanssakäymiseen. Kaksi 12-vuotiasta nimittäin pussasivat toisiaan koulun pihalla, jossa opettaja näki tapauksen. Hän kertoi asiasta vararehtorille, jonka mukaan kyseessä oli seksuaalinen ahdistelu. Siksi paikalle hälytettiin välittömästi poliisit. Lisäksi asiasta ilmoitettiin sosiaaliviranomaisille.

Floridan Fort Myersissä sijaitsevan Orange Riverin koululle hälytetyt poliisit ottivat selvää tapahtuneesta ja kieltäytyivät tekemästä asialle mitään, koska heidän mukaansa mikään ei viitannut rikokseen. Tieto hälytyksestä kantautui myös vanhempien korviin ja nyt he ovat raivostuneet koulun toiminnasta. Myös paikallislehti vaatii rehtorin eroa.

– Mitä on tapahtunut terveelle järjelle? Rehtori Margaret Ann Haring pitää erottaa välittömästi. On täysin selvää, että hän on menettänyt otteensa todellisuudesta. Kaksi lasta pussaa ja sekö on seksirikos? Mikä idiootti! Lehti kirjoitti.