Michael Buble konsertoi Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pop- ja viihdemusiikin supertähti Michael Buble saapuu viimeinkin Suomeen. Maailman suosituimpiin miesartisteihin lukeutuva ja urallaan yli 33 miljoonaa levyä myynyt kanadalaislaulaja esiintyy Helsingissä Hartwall Areenalla perjantaina 20. huhtikuuta.

Lapsuudessaan Frank Sinatran ja Ella Fitzgeraldin kaltaisesta jazz- ja viihdemusiikista innostunut Michael Buble voitti teinivuosinaan paikallisia talent-kilpailuja, kiersi Pohjois-Amerikkaa musiikkirevyyn jäsenenä ja julkaisi lukuisia omakustannelevytyksiä.

Merkittävänä lähtölaukauksena artistin nykyiselle uralle toimi kohtaaminen ja yhteistyön aloittaminen David Fosterin kanssa. Aikaisemmin esimerkiksi Michael Jacksonin, Celine Dionin ja Madonnan seurassa työskennellyt tuottajalegenda äänitti Bublen kanssa artistin nimeä kantavan läpimurtoalbumin, joka nousi yhdeksi vuoden 2003 suurimmista menestystarinoista.

Debyyttilevynsä julkaisun jälkeen Michael Bublén suosio on vain kasvanut. Artistin edellinen albumi Crazy Love on myynyt maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta ja Suomessakin pitkäsoitto on ylittänyt reippaasti kultalevyrajan. Artistin viimeisin julkaisu on lokakuun lopussa ilmestynyt joululevy Christmas, joka on parhaillaan listojen kärjessä ympäri maailmaa.

Muiden saavutustensa ohella Michael Bublé on palkittu useilla Grammy- ja Juno-palkinnoilla, myynyt loppuun valtaosan viime vuosien konserteistaan, kerännyt lukuisia listaykkösiä ympäri maailmaa, näytellyt elokuvissa sekä äänittänyt yhteislevytyksiä esimerkiksi Nelly Furtadon ja Shania Twainin kanssa.