Facebookin ensimmäisessä kasvokuvassa poseerasi Hollywood-tähti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimmaksi yhteisöpalveluksi muutamassa vuodessa paisunut Facebook lähti aikoinaan liikkelle varsin pienimuotoisesti. Tuolloin myös palvelun ulkoasu oli luonnollisesti aivan toisenlainen kuin nykyisin.

Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Facebookin ulkoasua hallitsi sinivalkoinen kasvokuva, joka poistui käytöstä kuitenkin palvelun ensimmäisen suuren muodonmuutoksen myötä 11. huhtikuuta 2007.

Kuvassa poseerasi ”Facebook-guy”, joka oli Hollywood-tähti Al Pacino. Tuolloin palvelulla oli jo yli 200.000 rekisteröitynyttä käyttäjää, joten näyttelijälegendan kuva toimi hyvin. Nykyisin Facebookilla on jo yli 800 miljoonaa käyttäjää joka puolella maailmaa.