Sosiaaliviranomaiset veivät Adolf Hitlerin – nyt puhuu lapsen isä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset sosiaalityöntekijät syyllistyvät vuosittain lukuisiin perusteettomiin lasten huostaanottoihin, kun vanhemmilta otetaan lapsi tai lapset pois yllättäen ja väärin perustein. Nyt maailmalla kohistaan erikoisesta tapauksesta.

Kerroimme viime kuussa kuinka Yhdysvalloissa vanhemmat Heath ja Deborah Campbell antoivat lapselleen nimeksi Adolf Hitler tunnetun saksalaisen mukaan. Se ei ollut sosiaaliviranomaisten mieleen, sillä tuloksena oli perheen kaikkien kolmen lapsen huostaanotto.

– Tuomarin mukaan viranomaisilla ei ollut mitään näyttöä lasten huonosta kohtelusta. Hänen mukaansa se johtui vain nimestä. Heidät vietiin pois nimen takia. Tämä on Yhdysvallat, jota he väittävät vapaaksi maaksi. Myös lapsi pitäisi voida nimetä kuten haluaa, Heath Campbell ihmetteli NBC-kanavalle.

Tapausta käsiteltiin oikeudessa maanantaina ja samalla perheen isä Heath Campbell astui uudelleen julkisuuteen kommentoimaan erikoista tapausta. Kaikki perheen lapset ovat edelleen huostaanottettuna.

– He eivät kertoneet mitään syytä sille. Paikalle saapui noin 15 poliisia ja turvamiestä. Kerroin heille, että he eivät voi viedä lastani, mutta he tavoittelivat jo aseitaan neljännessä kerroksessa, jossa lapsetkin olivat. Tällainen meidän yhteiskuntamme on. Se oli kidnappaus, Heath Campbell kertoi The 10 Newsille.





Kuva: The 10 News