Katherine Heiglin muodot eivät mahtuneet iltapukuun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Greyn Anatomia -televisiosarjan seksikkäänä lääkärinä aikoinaan läpimurtonsa näyttelijänä tehnyt entinen lapsitähti Katherine Heigl on sittemmin jättänyt television ja siirtynyt pääasiassa valkokankaalle, koska leffojen tekemiseen kuluu huomattavasti vähemmän aikaa kuin televisiosarjoihin.

Viime kuussa Katherine Heigl kuvattiin nauttimassa hyvin ansaitusta aurinkolomasta bikineihin verhoutuneena. Äskettäin hän osallistui monien muiden tähtien tavoin American Music Awards -gaalaan. Kaunotar oli kuitenkin valinnut rintavarustukseensa nähden hieman liian tiukan iltapuvun, sillä sen vaikutus muotoihin ei ollut välttämättä aivan toivottu.

Katherine Heigl on elokuvaurallaan keskittynyt lähinnä komedioihin. Näyttelijätär on nähty pääosissa muiden muassa elokuvissa Paksuna, The Ugly Truth ja Killers. Viimeksi Heigl on nähty Suomenkin valkokankaalla elokuvassa Saman katon alla. Parhaillaan näyttelijättärellä on työn alla komedia New Year’s Eve, jonka pääosan hän sai ikään kuin vahingossa. Kyseisen elokuvan pääosaan oli jo kiinnitetty Halle Berry, mutta hän joutui luopumaan roolistaan keskittyäkseen tyttärensä huoltajuuskiistaan. Näin ollen Heigl kiinnitettiin kyseiseen päärooliin Berryn tilalle.