Maailman pisin remontti valmistui 121 vuoden jälkeen

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monia maineikkaita rakennuksia on rakennettu jo kymmenien vuosien ajan, mutta vieläkään ei ole tullut valmista. Maailman pisimmäksi remontiksi kutsuttu Yhdysvalloissa sijaitevan Forth Bridgen korjaus on valmistunut viimein 121 vuoden jälkeen.

Maineikas Forth Bridge oli remontissa yhtäjaksoisesti koko tämän ajan, mutta nyt korjaukset on korjattu ja maalaukset maalattu. Joku osa sillasta on ollut keskeytyksettä peitteiden alla tai maalattavana vuodesta 1890 saakka. Maanantaina maalisudit saatiin viimein laskea alas.

Silta on niin suuri, että kun se oli saatu viimein maalattua, jouduttiin työ aloittamaan toisesta päästä heti uusiksi. Tästä syystä eräässä yleisessä sanonnassakin todetaan jonkin loputtomalta tuntuvan projektin olevan ”kuin Forth Bridgen maalaaminen”. Siltaa on käsitelty myös esimerkiksi Myytinmurtajat-ohjelmassa.

Nyt uuden teknologian ansiosta sillan seuraava maalausurakka joudutaan suorittamaan seuraavan kerran vasta 25 vuoden kuluttua. Remontin valmistumisen huomasi ilmeisesti myös luontoäiti, koska sillan yläpuolella näyttäytyi valmistumispäivänä suurikokoinen sateenkaari.