Ruisrock julkaisi jo ensimmäiset supertähtensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toimivat festivaali Ruisrock on julkaissut jo nyt ensi kesän tapahtuman ensimmäiset kiinnityksensä. 6.-8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava Ruisrock saa kunnian toimia estradina kahdelle pohjoismaiselle menestystarinalle.

1990-luvulla uransa aloittaneet The Cardigans ja Nightwish nousevat molemmat ensi vuonna pitkästä aikaa faniensa eteen.

Ruotsalaisen poprock-yhtye The Cardigansin viimeiset keikat nähtiin vuonna 2006, jonka jälkeen bändi on pitänyt taukoa myös levytysrintamalla. Ruisrockissa on luvassa erittäin ainutlaatuinen paluukeikka: yhtye soittaa kokonaisuudessaan vuonna 1998 ilmestyneen Gran Turismo -menestysalbuminsa, joka on myynyt maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa kappaletta.

Suomalaisen metallin suurnimi Nightwish esiintyi kotimaassa viimeksi vuonna 2009 ja nyt yhtye on vahvistanut ensimmäinen festivaaliesiintymisensä ensi kesälle. Pitkän hiljaiselon syynä on ollut yksi tämän vuoden odotetuimmista albumijulkaisuista, ylihuomenna 30.11. ilmestyvä Imaginaerum-albumi. Ennakkoarviot uudesta albumista ovat olleet ylistäviä ja levyn ensisingle Storytime on ponnahtanut jo radiohitiksi.