Judge Jules Staralle: ”Suomen keikalla ihan uutta materiaalia!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyneimpien DJ-tähtien kärkikaartiin lukeutuva brittiläinen Judge Jules saapuu Suomeen maanantaina 5. joulukuuta, kun hän nousee lavalle Hämeenlinnan Sirkuksessa järjestettävässä Push Up! -tapahtumassa. Stara tavoitti supertähden tänään langan päähän studioltaan Lontoosta.

Judge Jules lupasi haastattelussa, että maanantain keikalla kuullaan myös hänen aivan uusi ja ennenkuulematon kappaleensa, joka oli vielä haastatteluhetkellä viimeisteltävänä.

– Nyt esitän myös omaa uutta tuotantoani, joka on juuri valmistunut ja siksi olen innoissani tulevasta keikasta. Olen juuri nyt studiolla viimeistelemässä uutta kappaletta, Judge Jules paljasti Staralle.

– Kun on jotain uusia materiaalia, niin tuskin jaksaa odottaa, että pääsen esittämään sitä ensimmäisen kerran yleisölle. Kappaleella ei ole vielä nimeä, mutta se on valmis esitettäväksi viikonlopun keikoilla Venäjällä ja maanantaina Suomessa.

Judge Jules tunnetaan esimerkiksi legendaarisesta Judgement Sundays -klubistaan Ibizan bilesaarella ja huippusuositusta radio-ohjelmastaan BBC Radio 1 -kanavalla. Judgement Sundays -klubi on viime vuosina valittu useita kertoja Ibizan parhaaksi klubiksi.

Uusimmat