Judge Jules hehkuttaa Suomea: ”Minulla on ollut aina hauskaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyneimpien DJ-tähtien kärkikaartiin lukeutuva brittiläinen Judge Jules saapuu Suomeen maanantaina 5. joulukuuta, kun hän nousee lavalle Hämeenlinnan Sirkuksessa järjestettävässä Push Up! -tapahtumassa. Stara tavoitti supertähden tänään langan päähän studioltaan Lontoosta.

Tiedustelimme DJ-tähden kuulumisia ja odotuksia tulevalle Suomen keikalle. Ne olivatkin korkealla, sillä Judge Jules osoittautui selkeäksi Suomen ystäväksi.

– Olen ollut Suomessa muutaman kerran ja minulla on ollut aina hauskaa. Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että heillä on todennäköisesti eniten hyviä tiskijukkia ja tuottajia. Siellä on myös hyviä klubeja siihen nähden, että maa on aika pieni. Suomi on voimakas tällä rintamalla, vaikka väkiluku ei olekaan kovin suuri, Judge Jules kertoi Staralle.

Suomessa muutamia kertoja keikkaillut tähti tuntee alan suomalaiset tähdet ja taustavoimat. Hämeenlinnassa hänen kanssaan samalla keikalla esiintyy esimerkiksi Kimmo ”K-System” Kauppinen.

– Tunnen monia suomalaisia tuottajia ja olen ollut yhteydessä heidän kanssaan Facebookin, Skypen ja sähköpostin kautta. Tunnen Above & Beyondin Paavon, joka asuu Lontoossa, Alex Kunnarin ja tietenkin Kimmon (K-System), jolle teen keikan ensi maanantaina. Luulen, että Suomesta kirjoitetaan vielä jonain päivänä hyvä tarina kaikesta tästä. On mielenkiintoista, että toinen pieni maa Hollanti on tuottanut myös monia hyviä DJ-tähtiä.

Nimivieras tiesi myös mitä kylmässä Pohjolassa maanantaina juhlitaan.

– Kyllä, olen ollut Suomessa kerran aiemminkin juhlimassa itsenäisyyspäivää.