Koira katosi 8 vuotta sitten – löytyi 4 500 kilometrin päästä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Koirien uskomattomista selviytymistarinoista on kirjoitettu maailmalla jopa kirjoja, ja nyt eräässä tositarinassa olisi aihetta vaikkapa elokuvaan. Amerikkalainen lemmikkikoira on nimittäin löytynyt kahdeksan vuotta katoamisensa jälkeen 4.500 kilometrin päästä kotoa.

Perheellä ei ole mitään tietoa siitä miten koira onnistui kulkemaan tuollaisen matkan Pohjois-Amerikan mantereen halki Virginiasta Kaliforniaan. Nyt lemmikin odotetaan palaavan kotiin jouluksi. Koira katosi yllättäen perheen pihapiiristä Fredricksburgissa, Virginiassa.

Kalifornian Penn Valleyssä asuva Meg Eden -niminen nainen huomasi keskiviikkona koiran, jonka hän oletti olevan karkuteillä, CBS13 uutisoi. Eden kertoi haastattelussa koiran olleen hyvin nälkäinen ja janoinen. Nainen päätti tutkia onko koiralla mikrosirua, ja sen löydyttyä koiran oikea omistaja selvisi. Yllättynyt omistaja kertoi Petunia-nimisen koiransa kadonneen kahdeksan vuotta sitten.