Lapsikuoron jouluesitys pahasti pieleen

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Joulu on etenkin kuoroille ja lauluryhmille otollista aikaa, sillä keikkaa pukkaa esimerkiksi koulujen esityksissä ja ostoskeskuksissa. Nyt erään kuoron pieleen mennyt lauluesitys saatiin ikuistettua videokameroille Yhdysvalloissa.

Carl Ben Eielsonin koulun seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset kuorolaulajat olivat esittämässä joululauluja West Acres –ostoskeskuksessa. Sulosointuinen esitys sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun kesken esityksen kuoroa kannatelleet penkit romahtivat.

Kuorolaiset saivat rytäkässä mustelmia ja kolhuja, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Ostoskeskus vaihtoi onnettomuuden jälkeen 13 vuotta vanhat esiintymispenkkinsä. Kauppakeskuksen edustajan Rusty Papachekin mukaan kuorolaisille tarjottiin ilmaiset ateriat anteeksipyyntönä ikävästä välikohtauksesta.

Uusimmat