Laskuvarjohyppy karmeasti pieleen – kaikki tallentui videolle

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Pienikokoisia videokameroita on nykyisin mukana usein esimerkiksi laskuvarjohypyissä ja varjoliidossa. Siten myös ikäviä tilanteita tallentuu aika ajoin videolle. Tällä kertaa kamera kuvasi karmaisevasti pieleen menneen laskuvarjohypyn, jossa kolme miestä hyppäsi hieman yli kolmesta kilometristä.

Wisconsinissa Yhdysvalloissa asuva 34-vuotias Tim-niminen hyppääjä törmää ilmassa toiseen hyppääjään, minkä seurauksena hänen varjonsa sotkeutuu pahasti. Siksi Tim alkaa pudota huimalla vauhdilla, koska sotkeutunut kupu ei enää hidasta vauhtia kovin tehokkaasti. Kaikeksi onneksi tarinalla oli tällä kertaa
onnellinen loppu, sillä pahoin loukkaantunut mies selvisi pudotuksestaan hengissä. Nyt video on julkaistu verkossa.

Uusimmat