Televisiotähdet saivat erikoisen vieraan – pelastusoperaatio onnistui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläisen Wild At Heart -televisiosarjan kuvauspaikalla on tapahtunut yllättävä välikohtaus, kun sinne eksyi kutsumaton vieras. Kirahvi oli nimittäin yrittänyt juoda vettä uima-altaasta, mutta suunnitelma ei mennyt aivan odotetusti.

Vettä tavoitellessaan kirahvi nimittäin putosi vahingossa uima-altaaseen. Kuvausryhmä joutui pelastamaan suurikokoisen eläimen altaasta, ja myös sarjan tähtiä osallistui operaatioon. Kyseessä oli noin yhdeksänvuotias eläin, joka oli kaiken lisäksi raskaana.

Ensin uima-allas tyhjennettiin, jonka jälkeen sinne aiottiin rakentaa portaat ylös. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska kirahvin pelättiin kompastuvan. Lopulta palomiesten avustuksella kirahvi saatiin pelastettua altaasta. Daily Mail julkaisi tapauksesta verkkosivuillaan myös valokuvia.