Clannad saapuu konsertoimaan Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1970 Irlannin Donegalissa perustettu Clannad on yksi maansa kansainvälisesti menestyneimpiä artisteja. Clannadin musiikissa on vahvoja vaikutteita irlantilaisesta kansanmusiikista, jota yhtye yhdistelee popmusiikkiin ja jopa new age-vaikutteisiin.

Monet poptähdet ovat perustaneet hittinsä Clannadin materiaaliin. Esimerkiksi Chicanen tranceklassikko Saltwater perustuu pääosin Clannadin suurimpaan hittiin Harry’s Game. Vertaa kappaleita artikkelin alla.

Clannadin suomalaisia faneja hemmotellaan huhtikuussa, kun yhtye saapuu esiintymään Helsingin Musiikkitaloon maanantaina 2. huhtikuuta ja Turun Logomoon tiistaina 3. huhtikuuta. Yhtyeen muodostavat Brennanin sisarukset Máire Brennan, Pol Brennan sekä Ciarán Brennan yhdessä setiensä Padraig Dugganin ja Noel Dugganin kanssa.

Brennanien isän tavernasta uransa 70-luvun alussa aloittaneen yhteen nimi kiiri pian yleisön tietoisuuteen ja vuosien ajan yhtye oli tuttu näky useilla sikäläisillä kansanmusiikkifestivaaleilla. Yhtyeen ensimmäinen albumi, Clannad, ilmestyi vuonna 1973, joskin suuri suosio antoi vielä odottaa itseään.

Brennanin sisarusparven neljäs jäsen, laulajatar Enya Brennan, liittyi yhtyeen riveihin vuonna 1979, joskin hän lähti Clannadista paria vuotta myöhemmin juuri ennen yhtyeen läpimurtoa Englannissa. Enya loi sittemmin menestyksekästä soolouraa ollen yksi maailman kautta aikojen myydyimmistä naisartisteista.

Todellisen läpimurron Clannad teki vuonna 1983 yhtyeen tehtyä tunnuskappaleen englantilaiseen Harry’s Game -nimiseen televisiosarjaan. Clannadin Theme From Harry’s Game -single singahti brittilistan kärkeen tuoden yhtyeelle kultalevyn lisäksi arvostetun Ivor Novello Award -palkinnon. Seuraavana vuonna Clannad levytti Legends-nimisen albuminsa, joka oli Robin Hoodista kertovan televisio-ohjelman soundtrack –albumi voitti British Academy Award -palkinnon vuoden soundtrack-levytyksenä sekä BAFTA Award -palkinnon vuoden parhaana tv-ohjelmamusiikkina.

Clannad : Harry’s Game



Chicane : Saltwater