Mummon ihmepelastuminen hyisestä joesta – mysteerinaiset pelastivat

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmalla tulee ilmi silloin tällöin melkoisia selviytymistarinoita. Joissakin tapauksissa pahasti loukkaantuneet ihmiset ovat selvineet hengissä omin voimin, mutta jotkut taas ovat selviytyneet onnettomuuksista rohkeiden apujoukkojen ansiosta.

Nyt 67-vuotiaan mummon kerrotaan pelastuneen varmalta kuolemalta ”mysteerinaisten” avun takia. Britannialainen Maureen Wick -niminen vanhus tippui hyiseen jokeen, kun hän yritti suojella Penny-terrieriään joutumasta veden kuohuihin. Eteenpäin nojannut mummo kompastui ja joutui veden varaan pienen koiransa kanssa.

17 lapsenlapsen isoäiti kertoi, että hän onnistui pitämään koiraansa pinnan yläpuolella kymmenen minuutin ajan. Maureenin voimat alkoivat kuitenkin loppumaan, mutta hän jaksoi silti huutaa apua. Lopulta kylmettyneen vanhuksen pelastivat kolme naista, jotka Maureenin mukaan olivat ”kuin suojelusenkeleitä”.

– Olin veden varassa noin kymmenen minuuttia ja yritin suojella koiraani hukkumiselta. Yhtäkkiä pelastajani ilmestyivät paikalla kuin tyhjästä ja vetivät minut pois vedestä, vanhus kertoi The Daily Mail -lehdelle.

Mummo kertoi olevansa kiitollinen pelastajilleen ja olevansa heille elämänsä velkaa. Jäätävän vesitaiston jälkeen vanhus meni kotiinsa ja kuivasi rakkaan koiransa hiustenkuivaajalla. Maureen halusi myös varoittaa muita ihmisiä siitä, että veden äärellä tulee pitää silmällä lemmikkieläimiään.