Suomalaisartistille 12 vuoden linnatuomio seksirikoksista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina Yhdysvalloissa on tuomittu lukuisia artisteja ja muita julkkistähtiä kaltereiden taakse erinäisistä rikoksista. Julkisuuden henkilöt syyllistyvät kuitenkin vain harvoin todella rajuihin rikoksiin, mutta poikkeukset vahvistavat säännöt.

Nyt Suomessa on tapahtunut tällainen poikkeus, kun mallitoimiston johtajaksi itsensä valheellisesti uhreilleen esitellyt rockmuusikko on tuomittu yli kahdeksitoista vuodeksi vankeuteen lukuisista seksuaalirikoksista. Tuomiosta käy ilmi, että syytekohtia oli yhteensä peräti 47 kappaletta. Niistä langetettu tuomio oli poikkeuksellisen pitkä, mutta myös rikoksia oli kertynyt harvinaisen suuri määrä törkeistä raiskauksista törkeään ihmiskauppaan.

Tuomittu Tero Eronen on soittanut vuodesta 1984 saakka O.S.S.Y. -nimisessä yhtyeessä, jonka ainoa perustajajäsen hän on. Joensuulaisen yhtyeen Wikipedia-sivun mukaan tuomittu on toiminut yhtyeen laulajana, kitaristina ja biisintekijänä. Yhtyeen tuorein tuotos on toukokuussa 2010 ilmestynyt A.D. 2010. Katso yhtyeen videomateriaalia alta.





Rakastunut taas