Nainen perusti huumetehtaan supermarkettiin – asiakkaat vaarassa

Ohhoh! · Stara.fi

Huumeiden lisääntynyt suosio on saanut niiden käyttäjät ja valmistajat joskus epätoivoisiin tempauksiin. Nyt alalla on nähty todennäköisesti pohjat, sillä eräs keski-ikäinen nainen jäi kiinni Yhdysvaltojen Tulsassa perustettuaan huumetehtaan Walmart-supermarkettiin.

Asiasta uutisoineen Fox 23 -televisiokanavan mukaan 45-vuotias nainen ryhtyi kaikessa rauhassa sekoittelemaan kemikaaleja keskellä kauppaa ilman että kukaan reagoi asiaan. Hän sai sekoitella huumeitaan peräti kuuden tunnin ajan ennen kuin hänen touhunsa huomattiin ja paikalle ymmärrettiin hälyttää poliisit.

Nainen perusteli paikalle hälytetyille palomiehille tekoaan sillä, että hän oli liian köyhä ostaakseen kemikaaleja, joten hän päätti tehdä huumeet valmiiksi saakka heti kaupassa. Viranomaisten mukaan tempaus aiheutti vaaratilanteen naisen lisäksi myös muille kaupassa olleille. Ennen kiinni jäämistään nainen ehti aiheuttaa palovammoja käsiinsä.