Myytinmurtajat järkyttyivät tuhoista: ”Pahinta mitä voi tapahtua” – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta löytyy lukemattomia urbaaneja legendoja, joiden todenperäisyydestä käydään usein kädenvääntöä esimerkiksi illanistujaisissa. Myytinmurtajat-televisiosarjassa myytit pannaan kuitenkin koetukselle ja niiden todenperäisyys pyritään vahvistamaan tai kiistämään.

Kerroimme viime viikolla kuinka eräs testi meni pahasti pieleen ja kanuunankuula aiheutti vakavan vaaratilanteen lukuisille ihmisille. Kuula nimittäin osui kahteen taloon ja yhteen autoon. Kuula lävisti toisen talon seinät kuin paperin. Viikonloppuna ohjelman tähdet kävivät tutustumassa vaurioihin ja pyytämässä nöyrästi anteeksi aiheuttamaansa tuhoa.

– Tämä oli pahinta mitä voi tapahtua. Minulla on omiakin lapsia ja voin ymmärtää miten raivoissaan minä olisin tällaisesta, myytinmurtaja Adam Savage kertoi ABC Newsin haastattelussa.


Kuva: YouTube, ABC

Ohjelmasarjan eräs testeistä päättyi nimittäin traagisesti, kun kanuunalla ammuttu kuula lensi aivan väärään paikkaan ja aiheutti hengenvaaran monille ihmisille. Lopulta kuula lensi perheen talon seinästä läpi makuuhuoneeseen, talon läpi autotielle, toisen talon katolle ja törmäsi lopulta autoon. Kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavassa vaaratilanteessa.

Uusimmat