Rambo-naamiaisasu koitui kuolemaksi – autoilija ei huomannut

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailman hahmot ovat aina olleet suosittuja naamiaisasujen aiheina, mutta aina sellaisesta ei seuraa pelkkää hyvää. Nyt nimittäin eräs juhlavieras on menettänyt henkensä pukeuduttuaan liiankin autenttiseen Rambo-asuun.

27-vuotiaan miehen asu sulautui nimittäin niin hyvin maisemaan, että huomattavaa ylinopeutta ajanut autoilija ei ehtinyt huomata häntä lainkaan ja ajoi vahingossa miehen päälle. Tummasävyisten vaatteiden lisäksi myös miehen kasvot ja kädet oli maalattu maastovärein. Vaikka maastoasulla oli todennäköisesti osuutta asiaan, syy turmaan on ylinopeutta ajaneen autoilijan.

23-vuotias autoilija pakeni paikalta, mutta hänet saatiin myöhemmin kiinni. Nyt kuljettaja on tuomittu neljäksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan. Oikeudessa hän kertoi, ettei ollut lainkaan huomannut uhria. Rikoksen ratkeaminen oli esimerkki hyvästä poliisityöstä, sillä he löysivät turmapaikalta pienen muovinpalasen, jonka perusteella auton malli saatiin selville. Sen jälkeen poliisi tarkisti kaikki alueen 150 vastaavaa autoa ja löysi tekijän.

Uusimmat