Estoton BB-Janica seksisessioistaan Subille: ”Koko rahan edestä!”

Big Brother · Stara.fi

Suomen Big Brother -kilpailun 2011 voittaja Janica on ollut parin päivän ajan varsinaisessa mediamyllytyksessä, kun hän on antanut runsaasti haastatteluita. Erityisesti neitokaisen seksielämä on ollut paljon otsikoissa. Ohjelman verkkosivuilla hän kommentoi Norjassa tapahtuneita petipuuhia.

Janican seksisessiot Roberton kanssa olivat yksi tuotantokauden kohutuimpia tapauksia niin Suomessa kuin Norjassakin. Neitokaista ei tapahtunut ja sen uutisointi juurikaan hetkauttaneet.

– Kun ensimmäistä kertaa tää tapahtui, niin siinä meni vaan siinä fiiliksessä, eikä miettinyt sen kummemmin että onko siellä muita ihmisiä tai kameroita huoneessa. En mä ajatellut koko asiaa ollenkaan. Sitten kun se ooli kerran tehty, niin sitten siihen samaan konkurssiin koko rahan edestä. Aika nopeesti toi aika meni kun nyt miettii, Janica kertoo Big Brother -ohjelman verkkosivuilla.