Jymypaljastus: Madonna esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 4.7.2012

Viihdeuutiset · Stara.fi

Staran juuri saamien alustavien tietojen mukaan popin supertähti Madonna saapuu konsertoimaan Suomeen ensi kesänä 4. heinäkuuta 2012. Tuolloin keikkapaikkana olisi Helsingin Olympiastadion.

Uutisoimme taannoin, että poptähti Madonna on lähtemässä maailmankiertueelle ja kuinka hänen alustavat keikkapäivänsä päätyivät ennen aikojaan julkisuuteen. Tuolloin Suomi ei ollut vielä mukana kiertuekalenterissa, mutta Live Nation vahvisti kuitenkin neuvottelevansa supertähden keikasta.

Tänään verkkoon on vuotanut uusi alustava keikkakalenteri, jossa on mukana Helsingin keikka 4. heinäkuuta 2012. Suomen jälkeen seuraavana on konsertti Puolan Varsovassa 7. heinäkuuta ja Hollannin Amsterdamissa 9. heinäkuuta. Madonnan Suomen keikkaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu.

Uusimmat