Adrianne Curry paljastavassa yöpuvussa kaupungilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen Huippumalli haussa -televisiosarjan vuonna 2003 voittanut Adrianne Curry tunnetaan erityisesti rohkeista poseerauksistaan niin lehdissä kuin verkossakin. Nörtiksi tunnustautuva Adrianne on julkaissut itsestään tasaiseen tahtiin näyttäviä kuvia Twitter-blogissaan.

Lokakuussa Adrianne juhli syntymäpäiviään Las Vegasissa Blush Boutique -klubin uima-allasalueella. Nyt kaunotar julkaissut itsestään verkossa kuvan, jossa hän keikistelee Los Angelesin keskustassa pelkässä paljastavassa yöasussa.

Äskettäin Adrianne lupasi julkaista itsestään alastonkuvan, kun hänen Twitter-seuraajiensa määrä nousee yli 300.000 henkilön. Kuitenkin jo hänen maistiaisensa lupauksesta oli liian raju Twitterille, sillä kuva poistettiin palvelusta nopeasti sen julkaisemisen jälkeen. Sitä ennen se ehti kuitenkin levitä sadoille verkkosivustoille ympäri maailmaa.

29-vuotias Adrianne Curry voitti Yhdysvaltojen Huippumalli haussa -kilpailun ensimmäisen tuotantokauden. Voittonsa jälkeen hän on tehnyt uraa mallina ja poseerannut kymmenien lehtien sivuilla. Playboy-lehdessäkin vuosina 2006 ja 2008 alastomana poseerannut Adrianne avioitui näyttelijä Christopher Knightin kanssa toukokuussa 2006. Adriannen ja muiden julkkistähtien kulumisia voit seurata reaaliajassa Staran Jetset Live! -palvelusta.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat