Rajaton-elokuva käymässä toteen: Ihmepillerit parantavat muistia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin Suomessakin nähdyssä Rajaton-elokuvassa mies nousi menestyväksi supertähdeksi huomattuaan kuinka salaiset pilleri paransivat hänen muistiaan ja aivotoimintaansa moninkertaiseksi. Tarina ei ollutkaan aivan täysin tuulesta temmattu.

Nyt amerikkalaiset tiedemiehet ovat nimittäin kehittäneet pillerin, jonka väitetään parantavan muistia. Tuote ei ole edes alkutekijöissään, sillä se on tulossa näillä näkymin pian myös myyntiin. Kuten elokuvissakin, pilleristä toivotaan apua Alzheimerin taudin hoitamiseen, The Vancouver Sun ja Science Daily uutisoivat.

Houstonissa Yhdysvalloissa sijaitsevassa Baylor College of Medicine -oppilaitoksessa kehitetty ihmelääke lisää tutkijoiden mukaan esimerkiksi neuronien välisiä yhteyksiä ja siten kehittää aivotoimintaa. Hiirillä tehdyissä kokeissa ihmelääkettä saaneiden hiirten havaittiin oppivan asioita selvästi muita nopeammin.