Selena Gomezilla liian tiukka esiintymisasu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähtien kuumaan A-sarjaan lukeutuva laulaja-näyttelijä Selena Gomez kuuli viime viikolla traagisen uutisen, kun hänen Mandy-äitinsä sai keskenmenon. Teinitähti peruutti viikonlopun keikkansa matkustaakseen kotikonnuilleen äitinsä tueksi.

Nyt Selena nähdään keikkakuvissa, joissa hänellä on yllään upean kimalteleva esiintymisasu. Se on kuitenkin jäänyt hieman turhankin tiukaksi, sillä fanit näkevät kuvista hieman odotettua enemmän. Kuvat on ikuistettu 13. joulukuuta San Josessa, Kaliforniassa.

Äskettäin 19-vuotias Disney-tähti kertoi vetäytyvänsä ensi vuonna musiikkiuraltaan. Selena nimittäin aikoo keskittyä näyttelemiseen, sillä hän tulee esiintymään vuonna 2012 kahdessa elokuvassa. Selena ei kuitenkaan aio päästää musiikkiuraansa unholaan, sillä hän kertoi jatkavansa laulamista näyttelijän töidensä jälkeen.

– Ensi vuonna alan näyttelemään enemmän ja teen kaksi elokuvaa. Niiden jälkeen uskoisin, että palaan takaisin laulamaan. Aion tasapainoittaa urani, Selena kertoi Hollywoodlife-sivustolle.

Selena Gomez aloitti uransa musiikin parissa vuonna 2006. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan on muun muuassa Love You Like a Love Song, Tell Me Something I Don’t Know ja Who Says. Kaunotar on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat Tuhkimotarina 2, Operaatio Prinsessa ja Monte Carlo. Gomez juonsi 6. marraskuuta MTV European Awards -palkintogaalan Irlannissa.