Mayojen maailmanlopun tv-dokumentilla odottamaton seuraus

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Marraskuussa 2009 ensi-iltansa saanut katastrofielokuva 2012 pelotteli leffakatsojia ensi vuonna tulevalla maailmanlopulla, joka perustuu maya-kansan ennustukseen. Sen mukaan nykyisenkaltainen maailma tuhoutuu 21.12.2012.

Viime aikoina asiaa on käsitelty lukemattomissa televisio-ohjelmissa ja tammikuussa myös NASA otti kantaa keskusteluun ilmoittamalla, että maailmanloppua ei ole tulossa. Nyt myös History Channel on kuitenkin esittänyt aihetta käsittelevän dokumentin, jolla oli erääseen naiseen odottamaton vaikutus.

Seattlelainen nainen vakuuttui ohjelmassa esitetystä maailmanlopun ennustuksesta siinä määrin, että hän tarttui leipäveitseen ja puukotti sillä äitiään. Lisäksi nainen oli ilmoittanut surmaavansa myös itsensä. Hän oli vakuuttunut, että maailmanloppu tulee vuonna 2012. Puukottaja saatiin lopulta kiinni ja hän tulee myöhemmin vastaamaan teostaan oikeudessa. Tähän saakka nainen on kiistänyt syyllisyytensä. Häntä pidetään kaltereiden takana 500.000 dollarin takuusumman avulla.