Myymälävarkaille 1,8 miljardin joulusaalis Yhdysvalloissa – näitä varastetaan eniten

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Merkittävä osa myymälävarkaista ja näpistäjistä saadaan kiinni kauppojen hälytysporttien ja valvontakameroiden avulla. Monet pitkäkyntiset onnistuvat kuitenkin livahtamaan kaupasta maksamattomien ostostensa kanssa.

Nyt The Global Retail Theft Barometer -järjestön tekemän tutkimuksen mukaan on selvinnyt, että yhdysvaltalaiset ovat olleet tänä jouluna todella tuhmia. Maan asukkaat nimittäin varastivat 1,8 miljardin dollarin edestä tavaraa kaupoista joulun aikaan. Myymälävarkaudet kasvoivat viime vuodesta kuusi prosenttia.

Atlantic Wire -sivuston mukaan varastetuimpien tavaroiden joukosta löytyi Muppet-pehmolelu Elmo. Lasten suosikkilelua varastettiin nimittäin myymälöistä ja vähittäiskaupoista arviolta peräti 62 miljoonaa kappaletta.

Äskettäin myymälävarkauksia ehkäisevä järjestö julkaisi Top 10 -listan kaupoista eniten varastetuista tuotteista. Listan kärjessä nähtiin lähinnä elintarvikkeita, sillä kalliit lihat ja alkoholit ovat eniten varastettuja tuotteita. Myös esimerkiksi Niken ja Adidaksen merkkitennarit päätyvät usein myymälävarkaiden käsiin.