Tappajakala puri miehiltä kivekset – jäi lopulta itse satimeen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Miehet pyrkivät aina suojelemaan sukukalleuksiaan, jotka ovatkin heidän vartalojensa arvokkaimpia osia. Tämän tiesi mahdollisesti myös eräs verenhimoinen jättiläiskala, joka on tappanut kaksi miestä iskemällä heidän kiveksiinsä. Nyt tappajakala on saatu kiinni.

Ennen kiinni jäämistään lähes 20 kiloa painava kala ehti puraista veitsenterävillä naskalihampaillaan kahden miehen kivekset irti ja siten tappaa heidät hitaasti verenhukkaan. Kalan kohtaloksi koitui lopulta 53-vuotias brittimies Jeremy Wade, joka metsästi kalaa viikkokausia Papua New Guinean vesillä. Hän oli saanut vihiä, että alueella riehuu kiveksiä syövä tappajakala.

Lopulta kala löytyi ja Jeremy Wade onnistui myös saamaan sen kiinni ja nostettua veneeseensä. Kalamies sai rytäkässä itsekin lieviä vammoja. Nyt Daily Mail kertoo kuvien kanssa kuinka mies esittelee tappajaa veneessään. Wade nähdään myös avaamassa kalan suuta paljain käsin, jolloin myös sen hampaat pääsevät oikeuksiinsa. Asiantuntijan mukaan kalan suu on kuin varta vasten suunniteltu kiveksien murskaamiseen.