Lauri Tähkä -parodialla jo miljoona katselukertaa YouTubessa – katso nettihitti

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradion YleX-kanavalta tutun Radio Milleniumin vuonna 2009 julkaisema YouTube-video on viime yönä ylittänyt miljoonan katselukerran rajapyykin. Kyseessä on parodia Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen hitistä hieman uusilla sanoituksilla.

Ensimmäiset 100.000 katsojaa video saavutti reilussa kuukaudessa, ja siitä saakka vauhti on ollut huima. Puoli miljoonaa katsomiskertaa ylittyi heinäkuussa ja miljoona siis hetki sitten. Suomalaiselle ja suomenkieliselle nettivideolle miljoonan katsojan raja on harvinaista herkkua. Huippusuosittu Petri Nygårdin Selvä päivä -musiikkivideo lukeutuu katsotuimpiin kotimaisiin, sillä video on katsottu tähän mennessä huimat 6,3 miljoonaa kertaa.





Kuva: YouTube