Suomalaismies ampui rankkareita Liverpoolin kotikentällä 45 000 katsojan edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänä viikonloppuna Liverpoolissa tehtiin suomalaista jalkapallohistoriaa, kun suomalainen jalkapallofani Petri Heiska pääsi potkaisemaan kolme rangaistuslaukausta kohti Liverpoolin maalia Liverpoolin ja Stoke Cityn välisen ottelun puoliajalla.



Kuva: Pasi Heikkilä

Liverpoolin Anfieldin legendaarisessa jalkapallopyhätössä ottelua ja samalla Heiskan suoritusta oli saapunut loppuunmyydylle stadionille katsomaan yli 45.000 ihmistä. Carlsbergin järjestämän yleisökilpailun voittajan kolmesta potkusta ensimmäinen oli mennä sisään, mutta päätyi lopulta ylärimaan kymmenientuhansien katsojien huokaistessa.



Kuva: Pasi Heikkilä

Rangaistuslaukausten aikana maalia vahti Liverpoolin akatemian nuori maalivahti Tyrell Belford. Lähes maaliin päätynyt laukaus oli kuitenkin lähinnä maalia koko ottelussa, joka ei ollut joukkueiden osalta kovin tasokas.



Kuva: Pasi Heikkilä

Petri Heiska asteli kentälle yhdessä Liverpoolissa kymmenen vuotta pelanneen Sami Hyypiän kanssa täysien katsomojen hurratessa. Hyypiä antoi Heiskalle viime hetken ohjeita vielä bussimatkalla Anfieldin stadionille. Heiska oli vasta toinen Liverpoolin kentällä rangaistuslaukauksia ampunut suomalainen. Ensimmäinen heistä on Jari Litmanen.



Kuva: Jocka Träskbäck