Madonna ahtautui pieneen toppiin: ”Noloa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Madonna on alusvavien ja vielä vahvistamattomien tietojen mukaan tulossa konsertoimaan Suomeen ensi kesänä 4. heinäkuuta. Mukaan mahtuu mahdollisesti myös toinenkin Suomen keikka. Eilen illalla laulajatähti osallistyi Yhdysvalloissa järjestettyyn julkkisjuhlaan.

Golden Globe -gaalassa nähtiin monia upeita asuja, mutta illan rimanalituksista vastasi kuitenkin Madonna. Ensinnäkin hän astui punaisella matolla Jessica Bielin iltapuvun laahukselle ja toiseksi hänen oma asunsa oli varsin mauton. Iäkkään poptähden rintamus nimittäin pursui nolosti iltapuvun liian tiukasta yläosasta.





Kuva: Splash News





Kuva: Splash News

Madonna suututti vastikään huumeiden vastaiset järjestöt uuden MDNA-albuminsa nimellä. Järjestöjen mielestä Madonnan etunimen lyhennettä kuvaava levyn nimi muistuttaa liikaa amfetamiineihin kuuluvaa MDMA-huumetta. Madonnan uuden albumin ensimmäinen Gimme All Your Luvin –single julkaistaan 7. helmikuuta.

Äskettäin Madonnan kerrottiin taistelleen keikasta poppari Lady Gagan kanssa Super Bowl –tapahtumassa. Hittilistoja jo vuosia dominoinut Madonna sai kuitenkin lopulta keikan itselleen. Laulaja tulee esiintymään siis tänä vuonna maailman suurimmalla keikalla, jota katsoo noin 162 miljoonaa ihmistä.

Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single ja albumi myynnillään. Yksi tähden tuoreimmista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoona kappaletta. Tähti tunnetaan myös intohimoisesta omistautumisestaan kabbala-uskonnolle. Madonna paljasti taannoin ex-miehensä Guy Ritchien vihanneen hänen uskontoaan ja kertoi erimielisyyksien johtaneen parin eroon.