Jack Osbourne törsäsi miljoonia ökylukaaliin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Taannoin pahassa päihdekoukussa ollut realitytähti Jack Osbourne pääsi vieroitushoidon avulla eroon huume-, lääke- ja alkoholiongelmistaan. Sittemmin nuori mies ryhtyi urheilemaan ja pudotti muun muuassa rutkasti painoaan.

Jack Osbourne kertoi viime vuonna, ettei tule enää koskaan esiintymään realityohjelmissa. Nyt 26-vuotiaan rokkarin pojan uutisoitiin ostaneen 2,8 miljoonan dollarin arvoisen ökylukaalin. Jackin ja tämän kihlatun lemmenpesästä löytyy muun muuassa neljä makuuhuonetta, viisi kylpyhuonetta, valtava keittiö, uima-allas, puutarha sekä ulkokeittiö. Katso kuvat tästä.

Perhe-elämästä nykyään nauttiva Jack saa tänä vuonna ensimmäisen lapsensa kihlattunsa Lisa Stellyn kanssa. Pariskunta tapasi ystävien kautta ja entinen realitytähti on kertonut julkisuudessa tyttöystävänsä olevan hänelle “se oikea”. Etenkin julkkiksen äiti Sharon Osbourne odottaa innolla tulevaa isoäidin roolia.

Jack Osbournen päihdeongelmat alkoivat jo 13 vuoden iässä, kun hän maistoi ensimmäisen kerran viskiä syntymäpäiväjuhlillaan. 14-vuotiaana Jack alkoi käyttämään huumeita. Seurapiirijulkkiksen elämä pyörikin sittemmin vain juhlimisen ja päihteiden ympärillä. Jack yritti myös taannoin itsemurhaa, kun hän kuuli tyttöystävänsä exän äänen tämän kännykässä. Rokkarin kuopus viilteli ranteensa ja joi absinttia reseptilääkkeiden kera. Vuosien päihdesekoilujen jälkeen Jack päätti, ettei enää halua tuntea pahaa oloa ja haki apua ongelmiinsa.