Kahden vaginan nainen paljasti totuuden pornoväitteistä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla naisesta, jolla on jalkovälissään kaksi aivan normaalisti kehittynyttä vaginaa. 27-vuotias nainen sai joidenkin tietojen mukaan sittemmin miljoonatarjouksen roolista pornoelokuvassa. Nyt hän on kuitenkin kiistänyt väitteet perättöminä.

– En ole koskaan saanut mitään tällaista tarjousta. En koskaan edes harkitsisi sellaisen tekemistä. Haluan vain, että minut jätetään rauhaan, Hazel Jones kertoi Daily Mail -lehden mukaan.

TMZ uutisoi aiemmin, että tarjouksen oli tehnyt Vivid Entertainmentin johtaja Steve Hirsch.

Hazel Jones kertoi aiemmin ITV-televisiokanavan This Morning -aamuohjelman haastattelussa olevansa niin sinut seksuaalisuutensa kanssa, että hän käy strippiklubeilla yhdessä aviomiehensä kanssa. Neitokainen itse huomasi erilaisuutensa 14-vuotiaana, kun hänen kuukautisensa alkoivat.

Hazelin mukaan hänen ystävänsä olivat tarinasta enemmän ihmeissään kuin hän itse. Jonesin mukaan hän oli jo 18 vuoden ikäinen, kun hänen lääketieteellinen tuplavaginansa viimein diagnosoitiin. Ilmiö syntyy, kun eräs naisen alapään seinämistä ei katoakaan ja yhden vaginan tilalle jää kaksi erillistä.