Samantha Fox kuvattiin bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvulla supersuosioon Touch Me -hitillään ympäri maailmaa noussut laulajatähti Samantha Fox oli kiistattomasti yksi aikansa suosituimmista poptähdistä. Hänen antinsa keskittyi musiikin lisäksi lähinnä kahteen muhkeaan ulkomusiikilliseen seikkaan. Fox oli nimittäin aikansa suosituin povipommi.

Viime vuosina useampaankin otteeseen Suomessa esiintynyt Samantha Fox on nyt kuvattu lomailemassa Thaimaassa. Samalla paparazzit saivat ikuistettua hänen upean vartalonsa, jonka muodot eivät ole juuri vuosikymmenien aikana muuttuneet.



Kuva: Twitter



Kuva: Twitter

45-vuotias Samantha Fox sai pari vuotta sitten Thaimaassa hengenvaarallisen vesikauhutartunnan, joka olisi voinut johtaa hoitamattomana kuolemaan. Tuolloin laulaja kertoi Sunday Express -lehdelle syöttäneensä mielellään alueen kissoja, mutta yllättäen yksi niistä puri häntä niin lujaa, että hampaat menivät luuhun saakka.