Stara Cindy Crawford

Viihdeuutiset

Cindy Crawford ilman photoshopia – tältä supermalli oikeasti näyttää

Maailman tunnetuimpien supermallien joukkoon lukeutuva Cindy Crawford täyttää helmikuussa 49 vuotta, mutta on edelleen todella säteilevä. Viime päivinä suurta kohua on aiheuttanut hänestä julkisuuteen vuotanut käsittelemätön kuva, jossa Crawfordin vartalo näkyy kaikkine kauneusvirheineen.

Kaikki rakastavat naista tämän kuvan esiintulon jälkeen luultavasti vielä entistä enemmän, joten hänellä ei ole syytä huoleen.

– Ajattelen niin, että kaikkien tulisi oppia olemaan sinut itsensä kanssa omassa vartalossaan missä tahansa iässä. Jos naiset kohtelisivat itseään samalla lempeydellä kuin he kohtelevat ystäviään, se olisi paras mahdollinen lahja annettavaksi itselleen. Itsevarmuus tekee ihmisestä seksikkään ja se on se asia, jonka muutkin huomaavat, Crawford kommentoi Marie Claire -lehden haastattelussa.

Marie Claire -lehti paljastaa, että kuva on lehden meksikolaisen version kansikuva jo joulukuulta 2013, mutta ilmeisesti käsittelemätön kuva on nyt löytänyt tiensä julkisuuteen jotain kautta. Kuva virkistää aitoudellaan eikä tällä upealla kahden lapsen äidillä ole edelleenkään aihetta huoleen ulkonäkönsä suhteen.

Viihdeuutiset

48-vuotias Cindy Crawford on yhä upea näky

Maailman tunnetuimpien supermallien joukkoon lukeutuva Cindy Crawford on viettänyt viime vuosina hieman hiljaiseloa julkisuudesta. Taannoin neitokainen kuitenkin poseerasi rohkeassa muotikuvassa, joka ikuistettiin W Magazine -lehden artikkelia varten.

Eilen 48-vuotias mallikaunotar kuvattiin poistumassa apteekista Beverly Hillsissä. Cindy osoittaa olevansa edelleen upeassa kunnossa. Kuvien taustalta bongattiin hieman erikoinen nenää kaivava ja naureskeleva nainen.

Richard Geren kanssa vuosina 1991 – 1995 naimisissa olleen Crawfordin kulta-aika osui 90-luvulle, ja hän on koristanut satojen lehtien kansikuvia. Ex-malli on naimisissa niin ikään entisen mallin Rande Gerberin kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, joista molemmat syntyivät ilman keisarinleikkausta. Perhe asuu Los Angelesissa ja Cindy pyörittää Crawdaddy Inc. -tuotantoyhtiötä.

Viihdeuutiset

Cindy Crawford yhä tyrmäävä näky

Maailman tunnetuimpien supermallien joukkoon lukeutuva Cindy Crawford on viettänyt viime vuosina hieman hiljaiseloa julkisuudesta. Taannoin neitokainen kuitenkin poseerasi rohkeassa muotikuvassa, joka ikuistettiin W Magazine -lehden artikkelia varten.

Eilen 48-vuotias mallikaunotar kuvattiin shoppailemassa Malibussa, Los Angelesin liepeillä. Cindy hankki reissulla itselleen uudet aurinkolasit, ja samalla osoitti olevansa edelleen huippunäyttävä kaunotar.

Richard Geren kanssa vuosina 1991 – 1995 naimisissa olleen Crawfordin kulta-aika osui 90-luvulle, ja hän on koristanut satojen lehtien kansikuvia. Ex-malli on naimisissa niin ikään entisen mallin Rande Gerberin kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, joista molemmat syntyivät ilman keisarinleikkausta. Perhe asuu Los Angelesissa ja Cindy pyörittää Crawdaddy Inc. -tuotantoyhtiötä.

Viihdeuutiset

No nyt on kellomainos! Cindy Crawfordin rinnat varastavat huomion

Maailman tunnetuimpien supermallien joukkoon lukeutuva Cindy Crawford on viettänyt viime vuosina hieman hiljaiseloa julkisuudesta. Taannoin neitokainen kuitenkin poseerasi rohkeassa muotikuvassa, joka ikuistettiin W Magazine -lehden artikkelia varten.

Nyt 47-vuotias mallikaunotar nähdään jälleen seksikkäissä kuvissa, sillä Cindy Crawford poseeraa sveitsiläisen Omega-kellomerkin tuoreessa mainoskampanjassa. Kellot jäävät mainoskuvissa taka-alalle, sillä Cindy poseeraa kuvissa mustassa, rohkeassa uima-asussa.

Richard Geren kanssa vuosina 1991 – 1995 naimisissa olleen Crawfordin kulta-aika osui 90-luvulle, ja hän on koristanut satojen lehtien kansikuvia. Ex-malli on naimisissa niin ikään entisen mallin Rande Gerberin kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, joista molemmat syntyivät ilman keisarinleikkausta. Perhe asuu Los Angelesissa ja Cindy pyörittää Crawdaddy Inc. -tuotantoyhtiötä.

Viihdeuutiset

Cindy Crawford alastomana sängyssä – yllättävän rohkea kuva julkaistiin

Maailman tunnetuimpien supermallien kärkijoukkoon lukeutuva Cindy Crawford on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa julkisuudesta. Taannoin neito aktivoitui jälleen, kun hänet nähtiin Cannesin elokuvajuhlilla. Nyt vuorossa on harvinaisen rohkea kuva.

47-vuotias mallikaunotar nähdään rohkeassa muotikuvassa poseeraamassa täysin alastomana sängyssä. Kuva ikuistettiin W Magazine -lehden juttua varten. Samassa lehdessä poseerasi taannoin intiimit paikat paljastanut Miley Cyrus.

Richard Geren kanssa vuosina 1991 – 1995 naimisissa olleen Crawfordin kulta-aika osui 90-luvulle, ja hän on koristanut satojen lehtien kansikuvia. Ex-malli on naimisissa niin ikään entisen mallin Rande Gerberin kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, joista molemmat syntyivät ilman keisarinleikkausta. Perhe asuu Los Angelesissa ja Cindy pyörittää Crawdaddy Inc. -tuotantoyhtiötä.

Viihdeuutiset

George Clooney sängyssä Cindy Crawfordin kanssa

Lukuisat viihdemaailman julkkistähdet mainostavat erilaisia tuotteita, kuten hajuvesiä, autoja, vaatteita ja meikkejä. Esimerkiksi laulajatar Lana Del Rey valittiin äskettäin Jaguar-luksusauton mainoskasvoksi. One Direction -poikabändi saa puolestaan sievoisen summan Pepsi-juomajätin kampanjan keulakuvana.

Nyt verkossa naurattaa erään julkkisnelikon tähdittämä lyhytelokuva, jossa mainostetaan Casamigos-tequilaa. Hollywood-tähti George Clooneyn ohjaamassa videopätkässä nähdään myös hänen tyttöystävänsä Stacy Keibler, huippumalli Cindy Crawford ja hänen aviomiehensä Rande Gerber.

Nettivideolla Rande Gerber kävelee hotellin käytävällä ja astuu juoma kädessä hotellihuoneeseen. Hän bongaa vaimonsa samasta sängystä George Clooneyn kanssa. He eivät näytä kuitenkaan olevan moksiskaan parinvaihdosta. Myöhemmin Clooney bongaa tyttöystävänsä huippumallin vierestä sängyllä, ja lopulta Cindy Crawford löytää myös komistukset samasta sängystä. Sekaannukset ovat ilmeisesti tapahtuneet liiallisen tequilan juonnin seurauksena.