Potter-tähti pakotettiin kasvattamaan alapääkarvoitusta: ”Posliinit ovat karmeita”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Kriitikoiden ja fanien ylistämä viimeinen Potter-elokuva tuotti nopeasti yli miljardi dollaria.

Nyt elokuvien 22-vuotias päätähti Daniel Radcliffe on paljastanut saamansa erikoisen määräyksen. Hän näyttelee nimittäin tulevassa elokuvassaan juutalaista miestä 1940-luvulla, joten alapään sheivaaminen ei kuulu asiaan. Ilmeisesti luvassa on myös alastonkohtaus, sillä elokuvan ohjaaja määräsi Radcliffen olemaan ajelematta karvoitustaan ennen kuvauksia. Määräys ei ollut Danielille ongelma.

– Vastasin hänelle, että siellä on joka tapauksessa jo nyt aika paljon tavaraa, koska en ole tehnyt mitään suurta huolenpitoa. Jotain olin sentään tehnyt ihan kohteliaisuussyistä, Daniel Radcliffe kertoi Heat-lehdelle.

– Nyt taitaa tulla hieman liikaa yksityiskohtaista tietoa, mutta en henkilökohtaisesti pidä naisista, joilla ei ole alapäässä mitään. Sellainen pelottaa minua. Siellä pitää olla jotain, sillä muuten se on vi**n karmaisevaa, Radcliffe jatkoi.

Heat-lehti raportoi taannoin Radcliffen olevan tällä hetkellä Iso-Britannian rikkain alle 30-vuotias. Ykkössija lohkesi reilun 71 miljoonan dollarin turvin. Viimeinen kaksiosainen Potter-elokuva toi Radcliffelle lähes 39 miljoonaa dollaria. Kärkisijoille pääsevät niin ikään Potter-elokuvien Emma Watson 32 miljoonalla ja Rubert Grint noin 30 miljoonalla dollarilla.