Kohu Niinistö-kappaleesta saa yhä uusia piirteitä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen tasavallan presidentiksi sunnuntaina valitun Sauli Niinistön kunniaksi tehty teemakappale on saanut tyrmäävän vastaanoton. Kyseessä on Kurren laulama kappale Kuuden vuoden kuuliaisuus, jonka huonouden ympärille on kasvanut varsinainen netti-ilmiö.

Tuoreimpana käänteenä heitetään suolaa artistin haavoihin, koska Helsingin rautatieasemalla ollaan suunnittelemassa flash mob -tyylistä epävirallista kansalaistempausta. Tarkoituksena on kokoontua asemalle ensin lauantaina 11. helmikuuta kello 13.00 ja laulaa ”hittikappale” yhteislauluna.

Tieto Vauva.fi -keskustelupalstalla keksitystä tapahtumasta leviää parhaillaan nopeasti esimerkiksi Facebookissa.