Brittinaiselle kasvoi 30L-luomurinnat – paisuvat vieläkin

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla on kisailtu jo pitkään maailman suurimpien rintojen tittelistä, mutta silloin kyseessä on poikkeuksetta keinotekoisesti kasvatetuista rinnoista. Britannian toiseksi suurimmat luomurinnat löytyvät Rachel Aldanalta, joka ei ole ainoastaan mielissään vartalonsa kehityksestä.

24-vuotias kampaaja Rachel Aldana kärsii nykyisin jo vakavista selkäongelmista, kun hänen rintansa ovat kasvaneet ilman keinotekoisia täytteitä 30L-kuppikokoon saakka. Northantsissa asuva neitokainen lunasti maansa suurimpien luomurintojen tittelin vuonna 2007, jolloin rintamuksen koko oli vielä 30J. Viidessä vuodessa kasvu on siis ollut merkittävää, eikä se ole vieläkään ohi. Rinnat nimittäin paisuvat yhä edelleen.





Kuva: RachelAldana.com

– Uskallan tuskin edes ajatella millaiseksi ne ovat kasvamassa. Joskus tuntuu, että olen kävelyllä kahden rinnan kanssa. Ne ovat nimittäin ainoat, jotka ihmiset minussa näkevät. Olen huolestunut siitä, että voinko lopulta edes seistä tai kävellä, Rachel Aldana kertoi The Sun -lehdelle.

Vuonna 2008 Rachel Aldana menetti maansa suurimpien luomurintojen tittelin Donna Jonesille, jonka kuppikoko on 40M. Nykyisellä kasvuvauhdilla Aldana saa tittelinsä takaisin kahdessa vuodessa. Ongelma on suvussa, sillä hänen äitinsä joutui aiemmin pienentämään massiiviset rintansa leikkauksella. Rachel kuitenkin kertoi, että hänen poikaystävänsä mukaan suuret rinnat eivät ole ongelma.