Puutarhurit jonottavat ulostetta: ”Kakkalastit rajoitettu”

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jos perinteinen kanankakka ei anna kasveille tarvittavaa ytyä, niin eksoottisempiakin keinoja löytyy. Yhdysvalloissa etelä- carolinalainen eläintarha on keksinyt varsinaisen rahasammon kauppaamalla norsun, kirahvin ja seepran ulostetta.

Daily Mail -sivuston mukaan ensimmäiset tortut menevät etuoikeutetusti tarhan henkilökunnalle, mutta sen jälkeen eläintarhan kävijöillä on mahdollisuus kokeilla puutarhanhoidossaan jotain erilaista.

– Jokaisella asiakkaalla on mahdollisuus ostaa kaksi lastia eksoottista kakkaa. Tämä on tarkkaan määritelty määrä, sillä jokaisella halukkaalle halutaan antaa mahdollisuus tähän erikoisuuteen, kertoo Riverbanksin eläintarhan edustaja Susan O’Cain.

Riverbanksin eläimet tuottavat liki 700 kiloa ulostetta joka päivä, josta 75 prosenttia tulee eläintarhan neljästä afrikannorsusta. Eläinten ulosteelle on rakennettu oma komposti, jossa siitä tehdään käyttökelpoista lannoitetta.

Nyt eläintarha on lanseerannut hauskan videon internettiin, jossa comPOOst-palvelu esitellään suurelle yleisölle. Videolla nähdään kakkaoperaation johtaja John Davis, joka demonstroi hauskalla tavalla lannoitteen syntymisen prosessin alusta loppuun asti.