Stig Dogg julkaisi kostean juomalaulun

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu suomalainen hiphop-tähti Stig Dogg, nykyisin pelkkä Stig, osallistui äskettäin Uuden Musiikin Kilpailuun, eli kisaili paikasta Suomen euroviisuedustajana. Nyt Stig on julkaissut uuden singlen, jonka lyriikoissa liikutaan varsin kosteissa tunnelmissa.

Viime vuosina alkoholin nauttiminen on ollut erittäin suosittu teema kotimaisissa hittikappaleissa. Esimerkiksi Petri Nygårdin ja Palefacen vanavedessä myös Stig on julkaissut singlen nimeltä Ryyppy, jossa kerrotaan kappaleen nimen mukaisesti siitä itsestään.

– Otetaan ryyppy. Huikka. Juodaan kaljaa ja viinaa eikä huolet ne piinaa. Kukaan ei mene nukkumaan, aamuun asti juodaan vaan, Stig lauleskelee.

Viime viikkoina Stig Dogg on soinut runsaasti Yön polte -yhtyeen uudella hittisinglellä Tyttö sinä olet meritähti, joka on parhaillaan yksi suosituimmista uusista hiteistä Lapin keväthankien after ski -bileissä. Esimerkiksi Levillä kappale soi useita kertoja päivässä.