Isän traaginen kuolema toi räppärille inspiraatiota

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen räppäri Professor Green tunnetaan maailmanlaajuiseen suosioon kohonneesta Read All About It -kappaleestaan. Green on tehnyt yhteistyötä monien kuuluisien artistien kanssa, kuten Emeli Sanden, Labyrinthin ja Lily Allenin kanssa. Mies työstää tällä hetkellä kolmatta studioalbumiaan.

Räppäri on kokenut menneisyydessään kovia aikoja, kun tämän isä tappoi itsensä vuonna 2008. Nyt räppäri on paljastanut, että hänen isänsä kuolema auttoi miestä myös saavuttamaan unelmansa. Isän itsemurha inspiroi nimittäin Professor Greenia rap-lyriikoiden kirjoittamisessa.

– On terapeuttista kirjoittaa vaikeista asioista, sillä se auttaa ymmärtämään tunteita, joita koen sisälläni. En olisi kirjoittanut esimerkiksi Read All About It -kappaletta ilman isäni kuolemaa. Urani alussa yritin saada muilta ihmisiltä hyväksyntää, jota en saanut isältäni, kertoi Professor Green Female First -sivustolle.

Green, oikealta nimeltään Stephen Paul Manderson, julkaisi debyyttialbuminsa Alive Till I’m Dead vuonna 2010. Tämän ura lähti kunnolla käyntiin toisen albumin At Your Inconvenience julkaisun jälkeen. Greenin kerrotaan tällä hetkellä tapailevan brittiläistä realitytähteä, Millie Machintoshia.